05.06.2008 kategoriassa Kaiken Keskellä
Morjens! Tässäpä korpraali Aranto, KaKen vakiopärstä, rauhaa rakastava nuorukainen Joutsenosta, joka tykkää klassisesta rokista, dr. pepperistä ja värillisistä seinistä. Ajattelin päivittää pitkästä aikaa Kaken blogia.
Ensimmäinen elokuvaprojekti on takana, ja on aika katsella menneeseen ja tulevaan. Tälläkään hetkelle emme lepää laakereillamme, vaan töitä riittää vielä Reunavaikutuksen ja etenkin koko ajan voimakkaammin päälle painavan seuraavan projektin merkeissä. Työtahti, mm. Reunavaikutuksen DVD-julkaisun osalta, on valitettavasti hitaanpuoleista lähinnä minun, Marian ja Tuomaksen muun elämän takia, joka luonnollisesti sisältää paljon muitakin kiireitä. Itse olen asepalvelusta suorittamassa Karjalan Prikaatin ylväässä ensimmäisessä viestikomppaniassa, joten aikaa sille kaikkein tärkeimmälle, elokuville, jää kohtuuttoman vähän. Tällaisen nakin valtio kuitenkin meikäläiselle lykkäsi kestäväksi ensi vuoden tammikuun alkuun saakka, ja sen kanssa on elettävä.
Reunavaikutus, ikuisuusprojekti, joka ei ole vieläkään ehtinyt kovin suurien yleisöjen nähtäväksi. Tulollaan olevan DVD:n ja (hamassa tulevaisuudessa tapahtuvan) nettijulkaisun ohella on suunnitteilla ollut myös esitys YLE:llä televisiossa, mutta nähtäväksi jää tuleeko näin tapahtumaan. Noin puolentoista vuoden uurastuksen jälkeen käteenhän jäi kokopitkä draamaelokuva teemoinaan niin pitkäaikaisen ystävyyden kariutuminen kuin mielenterveys ja menneisyyden ote ihmisessä. Olin henkilökohtaisesti hyvin tyytyväinen käsikirjoitukseen, kun olimme sen Marian kanssa saaneet vuoden 2007 talvella juuri työstettyä loppuun. Nyt, reilu vuosi myöhemmin puutarhatuolilla istuessani ja reservin auringon porottaessa niskaani, löydän käsikirjoituksesta liikaakin asioita, jotka haluaisin olevan toisin. Jos nyt ryhtyisin kirjoittamaan Reunavaikutusta, kirjoittaisin sen täysin erilaisella otteella; suurimmat muutokset tulisivat olemaan dialogissa ja ylipäätään koko leffan tunnelmassa. Kuitenkin, itse tarinaan luotan ainakin jossain määrin edelleen, ja sen toimivuudesta on saatu vahvistusta jopa tunnetulta suomalaiselta elokuvaohjaajalta. (Samaisen tahon kanssa on ollut hivenen puhetta Reunavaikutuksen käsikirjoituksen myymisestä isompien piirien käyttöön, mutta eipä mennä vielä asioiden edelle…)
KaKen seuraavasta elokuvasta ei ole vielä suurta ääntä pidetty, mutta sen käsikirjoitus on jo puoliksi valmiina. Tällä kertaa hyppäämmekin totaalisesti uudenlaisiin aiheisiin. Olen itse asiassa sitä mieltä, että seuraava projekti on kaikin puolin täydellinen vastakohta Reunavaikutukselle. Työnimellä Rautaneito kulkeva projekti tulee olemaan fantasia-maailmaan sijoittuva tarina kolmesta nuoresta modernista ihmisestä, automatkasta, Amaran erämaasta, vampyyreistä sekä alkeellisesta ja myyttien sävyttämästä kylästä Kauko-vuoriston takana. Tällä yhdistelmällä mennään, ja hieno yhdistelmä onkin, käsikirjoituksesta on muotoutumassa erinomainen. Olen aivan innoissani projektista.
Eipä siinä, piipahdelkaapa jatkossakin näillä nurkilla, niin infotaan töiden etenemisestä. Hyvää kesää!
Kirjoittanut Miika